Vaaleanpunainen pantteri (animaatio)

Vaaleanpunainen pantteri on elokuvateattereihin tehty lyhytanimaatiosarja, jota tehtiin 1964–1977. Suurin osa Vaaleanpunainen pantteri -animaatioista on mykkäelokuvia, joissakin hahmot kuitenkin puhuvat. Hahmo sai alkunsa vuonna 1963, kun Blake Edwards pyysi David H. DePatieta ja Friz Frelengiä suunnittelemaan hahmon hänen Vaaleanpunainen pantteri -elokuvansa alkutekstejä varten. DePatie, Freleng ja heidän firmansa työläiset suunnittelivat useita erilaisia panttereita, joista Edwards valitsi Hawley Prattin suunnitteleman version. Kun elokuva julkaistiin, hahmo oli menestys. Monet jopa sanoivat alkutekstejä itse elokuvaa paremmaksi. Alkuteksteistä muistetaan varsinkin Henry Mancinin säveltämä jazz-henkinen taustamusiikki eli ns. ”The Pink Panther Theme”, josta tuli Vaaleanpunaisen pantterin tavaramerkki.

Tämän vuoksi DePatie-Freleng Enterprises aloitti lyhytanimaatioiden sarjan tekemisen United Artistsille. Ensimmäinen osa, The Pink Phink voitti parhaan lyhytanimaation Oscar-palkinnon. DePatie ja Freleng tekivät yhteensä 91 lyhytanimaatiota, joista The Pink Blueprint sai myös Oscar-ehdokkuuden. Vaaleanpunaisen pantterin vastustajana esiintyi useimmissa tarinoissa pieni isonenäinen ja valkoinen mies. Mancinin säveltämää tunnusmusiikkia käytettiin järjestelmällisesti kaikissa animaatioissa.

Yleisesti Vaaleanpunaisella pantterilla ei ole dialogia. Poikkeuksena on kuitenkin kaksi lyhytanimaatiota vuodelta 1965: Sink Pink ja Pink Ice. Molemmissa animaatioissa pantterin äänenä toimi Rich Little.


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy